Outi Heiskanen

En tiedä

1983

kuva

Mestari K ja hänen oppilaansa

Ensimmäisen ARS-näyttelyn 1961 herättämät tunnelmat olivat laimeasti sanoen ristiriitaiset. Joillekin se merkitsi vapaan abstraktion lopullista voittoa, astumista taiteen kosmisiin sfääreihin, mutta Pentti Kaskipurolle (1930 – 2010, vuoteen 1935 Krut) kansainvälisen informalismin vyörytys oli liikaa ja hän totesi myöhemmin näyttelystä: ”Oli kuin olisi kaljapulloa ravistettu ja avattu korkki.” Hieman informalismin vaahtoa tosin näkyi joissakin hänen teoksissaan.

Kaskipuro pysyi mieluiten selkeästi esittävän taiteen puolella ja keskittyi lähellä olevien esineiden ja kohteiden kuvaamiseen. Hänen tunnetuimmat teoksensa esittävät koruttomasti sipuleita, juureksia, leipiä, kaloja ja sieniä. Mitään arkista näissä hienopiirteisissä ja varmaotteisissa grafiikan lehdissä ei silti ole. Valoineen ja syvine varjoineen leivistä ja juureksista tulee lähes metafyysisiä objekteja. Niistä paljastuu rakenteita ja muotoja, jotka kuuluvat yhdellä kertaa luonnon omaan estetiikkaan kuin syövytysten ja yhdistelmätekniikoiden tuottamaan mustanlämpimään, salaperäiseen hohtoon.

Suosikkitaiteilijoikseen Kaskipuro on maininnut barokin mestarit Rembrandtin ja tämän suuresti arvostaman Hercules Seghersin sekä ruotsalaisen 1900-luvun alun graafikon Axell Fridellin. Kaskipuro oli paljolti itseoppinut, mutta hän sai myös ohjausta Aukusti Tuhkalta, jonka kurssiateljeessa hiottiin monien muidenkin kuten Pentti Lumikankaan, Väinö Rouvisen ja Simo Hannulan taitoja. Ihme kyllä Kaskipuroa ei aikanaan hyväksytty Suomen Taideakatemian kouluun. Myöhemmin hänet kutsuttiin sinne opettajaksi ja hänestä sukeutui Mestari K, legendaarinen opettaja, jonka kurssien kautta on kulkenut suurin osa seuraavan sukupolven keskeisistä taidegraafikoista. Ohessa esiteltävät kolme tekijää ovat vain murto-osa Mestari K:n oppilaista.

Outi Heiskanen (taiteilijanimi Heis, s. 1937) omisti Heis hius hajalla -kirjassaan (WSOY 2000) Pentti Kaskipurolle pienen runon häilyväinen ja lanttu:

”Ihminen on häilyväinen
lanttu on vakaa
harhailin olemattoman
rajoilla lamppuna lanttu

(opettajalle)”

Runossa Heiskanen ilmaisi kauniisti sekä opettajansa että oman taiteilijanlaatunsa. Heiskanen ei ryhtynyt tekemään tiivistunnelmaisia asetelmia vaan piirsi mieluummin lapsia, aikuisia, eläimiä ja kuvitteellisia olentoja. Ne saivat nimekseen pensastuulikansa. Se asustaa mieluiten luonnossa, tekee risumajoja ja nukkuu hyttysverkon alla kesäyössä unelmoiden ja muistellen. Pensastuulikansan hahmoista erottuvat usein taiteilijan oma hahmo samoin kuin hänen lapsensa ja ystävänsä. Herkän graafisen viivan ja myyttisten teemojen ansiosta Outi Heiskasta on usein verrattu Hugo Simbergiin, eikä se huono vertaus olekaan.

Häilyvyydellä Outi Heiskanen luultavasti tarkoitti työnsä monipuolisuutta. Hän ei ole tyytynyt grafiikan tekemiseen vaan ryhtyi jo 1970-luvun alussa tekemään performansseja taiteilijaystäviensä kuten Mirja Airaksen ja Hannu Väisäsen kanssa. Ryhmä sai nimen Record Singers pätevästä syystä, sillä laulutaitoiset ystävykset antoivat äänensä kuulua eri tapahtumissa.

Pensastuulikansa astui monin tavoin graafisen suorakaiteen ulkopuolelle. Heiskanen on tehnyt näyttelyistään tilateoksia tai rakentanut niitä ulkotiloihin. 2000-luvulla alkoi hänen yhteistyönsä nuoremman graafikon Janne Laineen kanssa. Pensastuulikansan hahmot alkoivat kansoittaa Laineen komean romanttisia maisemia.

Jaa teos