Jukka Mäkelä

Full Moon II

Akryyli • 100 x 120 cm

2012

kuva

Solukkoja

Jukka Mäkelän (s. 1949) maalauksen nimi ”Full Moon II” on helposti ymmärrettävä. Vaaleiden värien avaruudessa liikkuu – siltä näyttää – neljä täyden kuun kiekkoa mustine varjopuolineen. 

Kiekkoja yhdistävät viivat muodostavat teoksen orgaanisen solurakenteen. Kokonaisuus on intensiivinen, mutta varsinainen kuutamomaisema se ei ole. Pikemmin kysymyksessä on mestarillinen tutkielma tilailluusion rakentamisesta värien ja muotojen avulla, ja mikä tärkeintä, eri materiaaleja käyttämällä. Tilan kokemus johtuu värien asteittain kasvavasta tehosta, mutta yhtä paljon se perustuu päällekkäin liimattujen japaninpapereiden kerroksiin. Niiden vaikutus on niin hienovarainen, ettei sitä huomaa muuten kuin katsomalla teosta hyvin läheltä.

Papereiden kudos antaa taustan vaaleille sävyille himmeän kauniin hohdon. Niilläkin on oma kuviorakenteensa, josta mustat solukot erottuvat jyrkästi ja puolestaan työntävät valkoiset kuun kiekot eteenpäin miltei kankaasta ulos. Ei ihme, että maalaus ottaa ympäröivän tilan hallintaansa. Vaikutelmaa lisää se, että solukot tuntuvat risteilevän kuvatilan ylitse.

1970-luvulla ei-esittävän taiteen valtavirtaa edustivat tiukan geometrian maalarit. Jukka Mäkelä harasi vastaan. Melkein uhmakkaasti hän nimesi vaaleat, kevyin askeettisin viivoin rikastetut teoksensa luonnonlyyrisin termein, Pakkaspäivä, Lumen valo… Ne ovat minimalistisia maalauksia, mutta jos ne asettaa rinnakkain vaikkapa amerikkalaisten Robert Rymanin tai Agnes Martinin teosten kanssa, ero on hyvin selvä. Mäkelän suosima valon kimmellys ja dynaaminen viiva puhuvat eri kieltä kuin amerikkalaisten töiden hiljainen meditaatio. Mäkelä maalasi usein värit kerroksittain alkaen kirkkaista väreistä. Ne kuulsivat aavistuksen verran päällimmäisten valkeiden pigmenttien läpi.

Jukka Mäkelän taide on kulkenut ekspressiivisistä väriaineen vyörytyksistä viivojen ja verkkojen muodostamiin kuvapintoihin. Mäkelä on myös näyttänyt ”Cernin kiihdyttimessä” (2008–2015), että hiilipiirroksen ”sähköinen” viiva sopii ihmisen mittaa suurempiin teoksiin. Mäkelä ei ole juuri ollut kiinnostunut äärimmäisistä väritehoista. Vanhempi kollega, suomalaisen konstruktivismin nestori Lars-Gunnar Nordström (1924–2014) huomauttikin Mäkelälle, että ”keittiövärit ovat maalarille vaarallisia”. Vastauksena Mäkelä maalasi Keittiö-sarjan, vaalein ”keittiövärein”, totta kai.

Jaa teos