Marjatta Tapiola

Härkä

öljy ja tussi • 117 x 170 cm

2016

kuva

Talttumattomat härät

Vuosikymmenten vaihteet ovat harvoin tähdellisiä historian virstanpylväitä, mutta vuodelle 1980 voidaan antaa erityinen merkitys suomalaisen maalaustaiteen vaiheissa. Marjatta Tapiola (s. 1951), Leena Luostarinen ja Marika Mäkelä pitivät sattumalta näyttelynsä yhtä aikaa ja antoivat suunnan uudelle romanttisesti ja ekspressionistisesti latautuneelle taiteelle.

Yksilölliset tunnot syrjäyttivät osallistuvien teemojen jäykistämän realismin. Levottomasti etsivä viiva ja lopullisuutta vailla oleva maalauksellisuus osoittivat myös puhtaan geometrian rajallisuuden. Ranskalainen filosofi Jean-Francois Lyotard on sanonut, että realismin tehtävä on ollut suojata tajunta epäilyltä. Nyt totunnaisen epäilylle tehtiin tilaa.

Marjatta Tapiolan 1980-luvun henkilökuvat herättivät ansaittua huomiota. Ne olivat suorasukaisia, joskus armottoman raadollisia ja samalla hauraita. Ne palauttivat maalaustaiteeseen psyykkisen läsnäolon ja ruumiillisuuden yhteyden. Itseäänkään taiteilija ei säästellyt. Jotkut omakuvat yhä hätkähdyttävät. Mistään synkistelyn taiteesta ei lopulta ollut kysymys. Tapiolan maalaukset ovat kasvaneet koossa ja voimassa. Hän on dynaamisen viivan mestari, joka osaa taitavasti säännöstellä ilmaisuvoiman asteita. Joskus viiva on kevyttä ja eleganttia, joskus barokkisen vyöryvää niin, että katsoja voi aistia taiteilijan eleen ja viivan synnyn kankaalle.

Mies ja härkä, Tapiolan 2000-luvun maalausten keskeiset aiheet, ovat komean viivan juhlaa. Niissä mies ja eläin ovat tasa-arvoisia aiheita. Maskuliininen voima ja ”eläimellisyys” jakautuvat tasan molemmille.

Taiteilija kutsuu härkää ”lempiolennokseen”, joka viettää maalauksissa omaa elämäänsä. Suomen Pankin kokoelmaan kuuluva ”Härkä” liikehtii hienojen viivojen kuljettamana kevyesti ja massastaan välittämättä. Sen elämänpiiriä ovat taide ja taiteen historia, härän osalta yhtä pitkä kuin kuvia tekevän ihmislajin tarina.

Jaa teos