Hannu Väisänen

Kotipihan kiveys

akryyli • 180 x 130cm

2002

kuva

Löytölapsi

Alkuvuodesta 2015 ”March Yellow” haluttiin ripustaa Suomen Pankissa uuteen paikkaan ja samalla uudistaa maalauksen kehystystä. Teos vietiin Harri Virtasen kokeneisiin käsiin, ja irrottaessaan kangasta kehyksistä tämä huomasi, että takana oli toinenkin kangas. Se ei ollut mikään ylimääräinen vahviste vaan Hannu Väisäsen tekemä maalaus.

 Pankki oli tietämättään ostanut yhden sijasta kaksi teosta. Tapaus oli melkoinen yllätys myös taiteilijalle itselleen. Hän sanoi kauan ihmetelleensä, minne tämä 2002 valmistunut maalaus oli kadonnut.

Lähettämässään viestissä Hannu Väisänen kertoi ”löytölapsen” tarinan:

”Sen taustalla on suunnitelma tämän Ranskan pappilani etupihan kiveykseksi, joka piti toteuttaa muutama vuosi sitten. Tein muurarille nopean luonnoksen jokikivien asettelusta. Pari päivää myöhemmin katselin piirrostani ja ”ymmärsin”, että se olisi toteutettava myös maalauksena. Ja sen sitten teinkin.”

Pankin taidetoimikunta ihastui maalaukseen – hyvästä syystä – ja ”löytölapsi” päätettiin ostaa ”March Yellow’n” rinnalle.

Jaa teos