Albert Edelfelt

Pariisilainen malli

pastelli • 78 x 70 cm

1885

kuva

Valon hivelyä

Pinnalta katsoen Albert Edelfeltin (1854-1905) Pariisin-tuotanto liitelee eleganttien naisten kasvoista ja kampauksesta toiseen. Usein teosten eroottinen lataus on ilmiselvä niin kuin tässä pariisilaisen mallin rintakuvassa. Aistilliset kasvot ja ylävartaloa paljastava asu kuuluivat ajan myyvään ”kaanoniin”. Ja juuri kaupallisuudesta oli usein kysymys. Edelfelt saattoi kirjeissään kutsua taidekauppiaita roistoiksi, jotka eivät ostaneet mitään. Tuloja oli helpompi saada imartelevista muotokuvista. Monen teoksen virityksenä oli myös taiteilijan ihastuminen malleihinsa.

Edelfeltin taidot tunnustettiin Pariisin vaateliaassa ympäristössä. Hän seurasi tarkoin kulttuurin silloisen pääkaupungin ja toisen kotikaupunkinsa taide-elämää ja tunsi myös sen uuden, kiistoja herättäneen ilmiön, impressionismin. Se vaikutti Edelfeltin maalausten valon ja värin käsittelyyn, vaikka hän ei rohjennut heittäytyä uuden tyylin vietäväksi. Varovaisuus voitti.

Pastellitekniikka salli herkän valon, valöörien ja läpikuultavuuden ilmaisun, ja näissä Edelfelt oli parhaimmillaan. Oikealta tuleva valo hivelee ”Pariisilaisen mallin” kasvoja ja olkapäitä, ja taustan yksinkertainen sommittelu nostaa mallin kauniisti esille taustastaan.

Jaa teos